Return to site

Eroahdistus ja sen välttäminen

Pentukoiran kouluttaminen

· Eroahdistus,Pentu,Kouluttaminen

Eroahdistus on yksi vakavimmista koirien terveyttä uhkaava ongelma. Eri tutkimuksissa on arvioitu sen olevan jopa kaikkein yleisin ongelma koirille (Takeuchi, 2000; Bamberger, 2006). Eroahdistukseen liittyä käyttäytyminen voi aiheuttaa muun muassa ongelmia naapureiden kanssa, aiheuttaa omaisuusvahinkoja ja pitkittyessään aiheuttaa kroonistuvan stressitilan, joka voi aiheuttaa monentyyppisiä ongelmia koiran terveydelle. Koiran ongelmat yksinollessa aiheuttavat joissakin tapauksessa sen, että koira joutuu vaihtamaan kotia tai koira jopa lopetetaan. Tästä syystä olisi erittäin tärkeää jo etukäteen pohtia miten koiraa voisi pentuna opettaa yksinoloon.

Eroahdistus ei ole itsessään käyttäytymistä vaan se on oireyhtymä (Sherman, 2008), johon liittyy erilaista käyttäytymistä tapauksesta riippuen. Kolme tyypillisintä eroahdistukseen liittyvää käyttäytymistä ovat tuhoaminen, voimakas ääntely ja ulostaminen tai virtsaaminen (Palestrini et al., 2010). Eroahdistus diagnosoidaan selvittämällä koiran esittämää käyttäytymistä sen ollessa yksin sekä vertaamalla sitä koiran käyttäytymiseen normaalissa olosuhteissa omistajan läsnäollessa. Näin voidaan sulkea pois terveydellisiä sekä muista tekijöistä johtuvia syitä. Eroahdistukseen, sen nimenkin mukaisesti, kuuluu myös ahdistuneisuutta sekä pelkoa ja fobian omaista käyttäytymistä, joten kaikki yksinolo-ongelmat eivät ole eroahdistusta (McCrave, 1991). Selvitettäessä koiran eroahdistusta käytetään yleensä hyväksi seurantaa yksinoloista, yleisestä käyttäytymisestä, terveydentilasta sekä yleensä aina joko videointia yksinolotilanteesta tai jos videointi ei ole mahdollista, niin tällöin äänitystä. Eroahdistuksena ei yleensä pidetä alle kuuden kuukauden pennun osoittamia käyttäytymisiä, koska ne voivat liittyä pentukoiran kehittymiseen. Näitä on esimerkiksi sisälle virtsaaminen, esineiden pureminen ja niin edelleen. Jos yksinolo-ongelmia tai eroahdistusta kuitenkin havaitaan, niin yleensä mitä nopeammin hoito (käyttäytymisterapia) voidaan aloittaa, sitä varmemmin päästään lopputuloksiin. Eroahdistuksen hoitamisessa hoito on aina yksilöllistä ja saattaa joskus sisältää lääkintää käyttäytymisen muuttamisen lisäksi.

Eroahdistuksen välttäminen - pennun kouluttaminen

Eroahdistuksen syntymekanismeja ei kaikilta osin täysin tunneta, mutta tutkimusten kautta on havaittu tekijöitä, joita useimmiten esiintyy eroahdistuksesta kärsivillä koirilla. Ottamalla nämä huomioon voidaan suositella tiettyjä harjoitteita sekä käytäntöjä, joita pentukoiran kanssa kannattaa tehdä. Koiran perimiin geeneihin emme voi vaikuttaa, mutta riskiä ongelmien syntymiseen voidaan pienentää.

Normaaleissa olosuhteissa, missä koiralle annetaan itsenäisesti mahdollisuus tehdä valintoja, koira oppii itsenäisesti tutkimaan ympäristöään, kulkemaan yksin ja olemaan erossa muista koirista sekä omistajistaan ja näin oppii itsenäisesti yksinoloa sekä selviytymistä uusista tilanteista (Cannas et al., 2010; Frank et al., 2007). Jos koiralle ei anneta mahdollisuuksia kulkea, tutkia, tutustua uusiin ääniin, asioihin ja ihmisiin ennen 14 elinviikkoa, koirilla on suuria vaikeuksia oppia näitä myöhemmällä iällä, koska sosiaalistamiskaudeksi nimetty ajanjakso on mennyt ohi (Scott and Fuller, 1965). Pennulle on hyvin tärkeää tarjota sosiaalistamiskauden aikana erilaisia turvallisia kokemuksia sekä mahdollisuus tutkia itse ympäristöään. Turvallisuuteen liittyy myös omistajan ja koiran välinen luottamus. Tutkimusten mukaan eroahdistusta esiintyy yleisimmin koirilla joita on koulutettu rankaisun avulla (Hiby et al. 2004), kuten esimerkiksi koirilla joita on rankaistu yksinolon aikana ulostamisesta (Simpson, 2000).

Yksi eroahdistukseen liittyvä asia on ääniyliherkkyys, jonka on tutkimuksissa korreloivan voimakkaasti eroahdistuksen kanssa. Overallin tutkimusryhmän (2001) tekemän tutkimuksen mukaan, jos koiralla on ukkosen äänen pelko, sillä on 87% todennäköisyydellä myös eroahdistus. Jos koiralla on muiden äänien pelkoa, sillä on 88% todennäköisyydellä myös eroahdistus. Samanlaisia tuloksia on saatu myös muista tutkimuksista (Sherman and Mills, 2008). Tästä syystä on suositeltavaa, että pentukoira tutustutetaan erilaisiin ääniin jo viidestä ikäviikosta eteenpäin, jolloin koira tottuisi ääniin. Normaalien kotona kuuluvien äänien lisäksi, kattiloita voi välillä kolistella kovempaa, imurin jättää yksikseen päälle vähäksi aikaa kun itse käy kauempana, oviin voi koputella ja niin edelleen. On tärkeää, että koiraa ei kuitenkaan pelotella eli koiran nukkuessa ei mennä paukuttelemaan kattilaa koiran pään viereen ettei aiheuteta pelkotiloja, jotka voivat olla myös laukaisevia tekijöitä eroahdistumisen synnyssä. On kuitenkin tärkeää huomata, että koirilla joilla on voimakas perinnöllinen alttius ääniyliherkkyyteen, voi äänipelko siitä huolimatta laueta myöhemmällä iällä.

Eroahdistukseen on yhdistetty myös syvä kiintymyssuhde koiran ja omistajan välillä. Vaikka kirjallisuus ja tutkimukset ovat syistä esittäneet erilaisia näkemyksiä, tutkimukset kuitenkin osoittavat, että koirat jotka kulkevat jatkuvasti myös kotioloissa omistajan perässä ja hakevat jatkuvaa fyysistä kontaktia, on usein diagnosoitu eroahdistuneiksi (Sherman and Mills, 2008). Tämä ei ole kuitenkaan diagnoosin lähtökohta, mutta antaa viitteitä koiran käyttäytymisestä. Koiralle kannattaa pennusta saakka antaa mahdollisuus itsenäiseen kulkemiseen ja ympäristön tutkimiseen sekä lisäksi opettaa yksinoloa ja yksinjäämistä lyhyillä poissaoloilla. Tämä ei aina tarkoita ovesta ulos lähtemistä, vaan harjoitusta voi tehdä esimerkiksi jättämällä koira omaan huoneeseen hetkeksi portin tai oven taakse. Alussa koiralle voi jättää esimerkiksi syötävää, ruoka-annos tai muuta tekemistä poissaolon ajaksi. Tärkeää on, että poissaoloajat vaihtelevat ja pennun tultua uuteen kotiinsa, se ei heti joudu liian pitkäksi aikaa olemaan yksin oudossa ympäristössä. Koira tulee myös olla aina hyvin lenkitetty ennen jäämistä yksin. Myös muun kouluttamisen on todettu vähentävän riskiä eroahdistuksen muodostumiselle (Voith et al., 1998; Clark and Boiler, 1993).

 Tutkimusten mukaan yksinolo-ongelmat ja eroahdistus ei ole seurausta siitä, että koiraa on hemmoteltu, se on saanut ruokaa pöydästä, se on saanut olla sohvalla tai sängyllä tai sille on annettu paljon huomiota (Flannigan and Dodman, 2001; Voith et al., 1998). Koiran kanssa elämisestä voi siis nauttia vapaasti eläen ja leikkien, luottamusta rakentaen pennusta saakka.

 

- Jari Parkkisenniemi

Lähteet

Tekstiin on merkitty lähteitä tutkimuksiin ja tutkimustietoon perustuvaan kirjallisuuteen, joissa kyseistä asiaa on tutkittu ja kirjoittamiini lopputuloksiin on päästy. Antamani tiedot eivät ole mielipiteitäni vaan kontrolloiduissa tai määritellyissä tilanteissa tehtyjen tutkimusten tuloksia, jotka muodostavat vankan tietopohjan meille kaikille tehdä todellisuuteen perustuvia valintoja.

Bamberger, M., & Houpt, K. A. (2006). Signalment factors, comorbidity, and trends in behavior diagnoses in dogs: 1,644 cases (1991–2001). Journal of the American Veterinary Medical Association, 229(10), 1591-1601.

Clark, G. I., & Boyer, W. N. (1993). The effects of dog obedience training and behavioural counselling upon the human-canine relationship. Applied Animal Behaviour Science, 37(2), 147-159.

Flannigan G. & Dodman N. H. (2001). Risk factors and behaviors associated with separation anxiety in dogs. Journal of the American Veterinary Medical Association, August 15, 2001, Vol. 219, No. 4, 460-466.

Hiby EF, Rooney NJ, Bradshaw JWS. (2004).Dog training methods: their use, effectiveness and interaction with behavior and welfare. Animal Welfare, 13: 63-69.

McCrave, E. A. (1991). Diagnostic criteria for separation anxiety in the dog. Veterinary Clinics of North America: Small Animal Practice, 21(2), 247-255.

Overall, K. L., Dunham, A. E., & Frank, D. (2001). Frequency of nonspecific clinical signs in dogs with separation anxiety, thunderstorm phobia, and noise phobia, alone or in combination. Journal of the American Veterinary Medical Association, 219(4), 467-473.

Overall K. L. (2013). Manual of Clinical Behavioural Medicine for Dogs and Cats. St. Louis, MO: Elsevier Saunders, ISBN: 978-0-323-00890-7.

Palestrini, C., Minero, M., Cannas, S., Rossi, E., & Frank, D. (2010). Video analysis of dogs with separation-related behaviors. Applied Animal Behaviour Science, 124(1), 61-67.
Scott, J. P., & Fuller, J. L. (1965). Genetics and the Social Behavior of the Dog. University of Chicago Press.
 
Sherman, B. L. (2008). Separation anxiety in dogs. Compendium, 28-31.
Sherman, B. L., & Mills, D. S. (2008). Canine anxieties and phobias: an update on separation anxiety and noise aversions. Veterinary Clinics of North America: Small Animal Practice, 38(5), 1081-1106.
Simpson, B. S. (2000). Canine separation anxiety. Compendium on Continuing Education for the Practising Veterinarian-North American Edition-, 22(4), 328-339.
Takeuchi Y, Ogata N, Houpt KA, Scarlett JM. Differences in background and outcome of three behavior problems of dogs. Applied Animal Behaviour Science. 2001, 70: 297-308.
Voith, V. L., Wright, J. C., & Danneman, P. J. (1992). Is there a relationship between canine behavior problems and spoiling activities, anthropomorphism, and obedience training?. Applied Animal Behaviour Science, 34(3), 263-272.