Return to site

Miksi koiralle ei saisi sanoa "EI"?

Olen törmännyt muutamia kertoja viime aikoina keskusteluissani eri henkilöiden kanssa kummalliseen ajatukseen. Yleensä asia on esitetty suurin piirtein seuraavasti: "En ole täysin positiivinen kouluttaja, koska kyllä minä ainakin sanon koiralleni 'EI', jos siihen on tarvetta". Jokaisella on ollut oma näkemys siitä, mitä "EI" heillä tarkoittaa ja yleensä se on tarkoittanut sitä, että näin sanomalla halutaan koiran lopettavan käyttäytymisen mitä se on juuri tekemässä.

Mitä haluaisit, että "EI" tarkoittaisi sinun sanomanasi koiralle? Jos tavoitteena on saada koiran huomio, niin että se lopettaa käyttäytymisen mitä se on juuri tekemässä, sen varmasti saa aikaan vaikkapa laulamalla kovaa valitsemasi oopperan aariaa tai karjaisemalla vuorosanoja Seitsemästä veljeksestä. Vai haluaisitko, että sanalla olisi joku tarkka merkitys, joka toimisi vihjeenä sinun valitsemallesi käyttäytymiselle? Käyttäytymistä ei ole se, että koira ei tee mitään tai että se ei tekisi jotain tiettyä asiaa. Käyttäytyminen on aina jotain mitä koira tekee. Esimerkiksi kääntyy sinua kohti, perääntyy tai pysähtyy ja seisoo paikallaan. Kun käyttäytymistä kuvaillaan, kuvaillaan aina jotain toimintaa.

Miksi koiralle kannattaisi kouluttaa "EI"? Minä sanoisin, että joissakin tapauksissa se on järkevää, koska me olemme ihmisiä. Jos olemme tottuneet ja oppineet itse käyttämään sanaa "EI" tietyissä yhteyksissä, on se erittäin todennäköistä, että toistamme sitä tilanteissa, joissa haluamme ympäristössä muutosta, kuten sen, että koiran, lapsen tai aviopuolison käyttäytyminen keskeytyy. Jos me olemme oppineet sitä käyttämään, voi meidän olla vaikeaa muuttaa omaa käyttäytymistämme ja oppia uusi tapa toimia, joten miksi emme hyödyntäisi sitä mitä meillä itsellämme jo on? Tärkeää on miten me sitä käytämme ja että olemme todella kouluttaneet sen koiralle. Muuten vaarana on vihjeen merkityksen katoaminen sekä muita lieveilmiöitä (Poisoned cue).

Miten koiralle voi "EI"-vihjeen kouluttaa? Samalla tavalla kuin minkä tahansa muunkin käyttäytymisen. Ensin päätämme, mitä haluamme koiran tekevän. Tämän jälkeen koulutamme käyttäytymisen ja sen jälkeen lisäämme siihen vihjesanan, joka tässä tapauksessa on "EI". Suosittelen kuitenkin jonkun toisen vihjesanan käyttämistä. Ja toistamme ja harjoittelemme tätä paljon! Kirjoitan varsinaisesta koulutuksesta myöhemmin blogiin videoiden kera.

- Jari Parkkisenniemi